Kouluttautuminen
MINDFUL BODY OHJAAJA
Ohjaajaksi kouluttautuminen aloitetaan käymällä hyväksytysti 2 päiväinen ”Rintakehä / Hengitä” -koulutuskokonaisuus. Tämän jälkeen ohjaaja voi itse valita, mihin koulutuksiin hän osallistuu seuraavaksi ja millä tahdilla hän kouluttautuu. Mindful Body lisenssin puitteissa ohjaajan tulee kuitenkin osallistua kahteen koulutukseen vuoden aikana, jotta ohjaajan koulutus- ja tietotason voidaan katsoa pysyvän korkealla ja jotta hän on ajan tasalla Mindful Body -konseptin kehityksestä ja suuntauksista. Kerran koulutuksen käytyään, ohjaaja voi vapaasti tulla kertaamaan saman koulutuksen uudelleen täysin maksutta – tällä varmistetaan ohjaajiemme jatkuva kehittyminen Mindful Body ohjaajina. Koulutusten lisäksi Mindful Body -konsepti ei vaadi muita investointeja tai lisenssimaksuja; ohjaaja on oikeutettu ohjaamaan hyväksytysti käymiään Mindful Body -koulutuksia niin pitkään ja niin monelle eri ryhmälle kuin hän haluaa lisenssinsä ollessa voimassa. Kun ohjaaja on käynyt kaikki 12 koulutusta, tällöin koulutusvelvollisuus poistuu ja ohjaajalla on vapaus osallistua koulutuksiin jatkossa maksutta oman aikataulunsa mukaisesti!
—
TUOLI- ja STRENGTH -TUNNIT
Tuoli -tuntien ohjaajaksi voi kouluttautua heti, kun ohjaaja on käynyt Rintakehä / Hengitä peruskoulutuksen. Strength -tuntien koulutukseen voi osallistua sitten, kun on käynyt kyseisen teman Mindful Body koulutuksen (esim. Strength Lonkka koulutukseen voi osallistua sitten, kun on käynyt Mindful Body Lonkka / Avaa koulutuksen).